Loihdi kotiisi erilaista tunnelmaa asentamalla näyttävä panelointi kodin eri pinnoille. Kodin lisäksi paneelit sopivat hyvin myös mökille asennettaviksi. Paneeleita voi asentaa niin seiniin kuin kattoon, ja ne voidaan kiinnittää kaikenlaisille pinnoille. Mikäli kyseessä on betoninen seinä tai katto, on kuitenkin hyvä huomioida, että paneelien alle tulee asentaa alusrimoitus eli koolaus, johon paneelit kiinnitetään.
Paneloinnilla saat sisätiloihin nopeasti ja vaivattomasti kaunista, luonnollista ja lämmintä ilmettä. Viihtyisän tunnun tarjoamisen lisäksi paneelit myös parantavat sisäilman laatua ja edesauttavat huoneilman kosteuden pysymistä ihanteellisella tasolla – kosteus sitoutuu puupintoihin ja vapautuu jälleen sisäilman kuivuessa. Paneelilla on siis tarjottavanaan sekä iloa silmälle että hyötyä terveydelle. Lue alta BAUHAUSin hyödylliset vinkit panelointiin ja materiaalien valintaan sekä tutustu tarkemmin tuotevalikoimaamme!
Sisäseinien panelointi
Hyvällä suunnittelulla ja huolellisella työllä mihin tahansa huonetilaan saadaan helposti uusi ilme paneelien avulla. Sisäseinien panelointia suunnitellessa kannattaa kiinnittää huomiota useisiin eri seikkoihin. Esimerkiksi siihen, että sisäpaneelin pinnan muotohöyläys vaikuttaa lopputuloksen ulkonäköön. Huomiota kannattaa kiinnittää myös erityisesti paneelien asentoon eli siihen, asennetaanko paneelit pystyyn, vaakasuoraan tai viistoon, sekä paneelien haluttuun määrään huoneessa.
Pystymallinen paneeli kaventaa tilaa ja tuo korkeuden tunnetta huoneeseen, kun taas vaakapaneeli vastaavasti leventää ja mataloittaa tilaa. Näin ollen pystypaneeli on nappivalinta asennettavaksi mataliin huoneisiin, joihin halutaan saada lisää korkeuden tuntua. Vaakapaneeli puolestaan on toimiva ratkaisu joko erittäin korkeissa tiloissa tai vaihtoehtoisesti kapeissa huoneissa, joihin halutaan leveyden tuntua. Syvyyden tuntua puolestaan voidaan korostaa valitsemalla päätyseinään vaakapanelointi ja sivuille pystypanelointi.
MDF-paneelilla luot helppohoitoisen ja kestävän sisustusseinän. Kuvassa Paneeli MDF Alppitähti Pore 10 x 202 x 2600.
Puolipaneeli, joka ei ole koko seinän korkuinen, vaan peittää osan siitä, voi antaa huoneelle tervetullutta ilmavuutta, kun osa seinästä jää paljaaksi paneloinnista. Puolipaneelia asentaessa paneelit voidaan halutessa päättää loppumaan esimerkiksi paneelirivistön päälle seinälle asennettavaan hyllyyn tai useampiin hyllyihin, jolloin hyllyt muodostavat yhdessä paneelien kanssa saumattoman kokonaisuuden. Puolipaneelit antavat myös uusia mahdollisuuksia sisustajalle, sillä niitä asentamalla näkyviin jäävän seinän voi tapetoida tai maalata, tai halutessaan vaikkapa kuvioida vapaalla kädellä. Valmiit puolipaneelit toimivat tehokkaana katseenvangitsijana ja muodostavat huoneeseen upean ja erottuvan yksityiskohdan.
Paneloinnilla luot rytmiä sisustukseen.
Vinoon asennetulla paneelilla seinä voidaan jakaa erilaisiksi kentiksi tai siihen voidaan luoda erilaisia kuvioita listojen avulla.
Viimeistelylistoilla voidaan peittää mahdollisia pieniä virheitä samalla, kun listat antavat koko tilalle viimeistellyn ulkonäön. Viimeistelylistat toimivat paneeleita upeasti täydentävänä, tehokkaana katseenvangitsijana.
Paneelien valinta
Ennen paneelien valintaa liikkeelle kannattaa lähteä laskemalla tarvittava paneelimäärä ottamalla mitat seinistä tai katosta, joille paneelit tullaan asentamaan. Kaikkien seinien paneloinnin sijaan paneeleja voidaan myös käyttää tehosteseinän luomisessa siten, että niillä verhotaan vain yksi huoneen seinistä, kuten esimerkiksi makuuhuoneen sängyn takana oleva päätyseinä tai yksi olohuoneen seinistä. Paneelin materiaalia ja väritystä suunnitellessa kannattaa varmistaa, että paneelin väri ja pinta sopivat paneloitavan tilan yleisilmeeseen. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että vaaleat puulajit, kuten kuusi, ovat toimiva valinta pieniin ja hämäriin tiloihin, kun taas avariin ja valoisiin tiloihin voidaan valita myös tummempia puulajeja, kuten mäntyä.
Paneeleilla luot upean katseenvangitsijan. Kuvassa Seinäpaneeli Logoclic Torino 3D.
Värityksensä lisäksi paneelit eroavat toisistaan myös kuvioinnillaan. Pelkistetyn ja rauhallisen pintakuvioinnin omaavat paneelit muodostavat lopputuloksena hillitymmän ja arvokkaamman ilmeen, kun taas eläväpintainen ja oksainen puupaneeli tuo kodin eri tiloihin lämmintä ja kotoisaa tuntua. Paneeleita on saatavana sekä käsittelemättöminä että valmiiksi pintakäsiteltyinä. Kun olet valinnut ja ostanut paneelit, ennen asennuksen pariin ryhtymistä kannattaa lajitella laudat siten, että mahdollisesti muihin paneeleihin nähden pintakuvioltaan ja värisävyltään erilaiset laudat tulee asennetuiksi seinään tasapainoisesti, esimerkiksi säännöllisin välein.
Löydät valikoimastamme myös saunaan ja pesutiloihin sopivat paneelit. Kuvassa Struktuuri-Paneeli Siparila Kuultava Hiekka 15 x 176 x 2350 mm.
BAUHAUSista löydät upeat seinäpaneelit sekä modernimmassa että rustiikkisessa ilmeessä, useissa eri värisävyissä, joiden joukosta löydät vaivatta paneloitavan huoneesi sisustukseen sopivimman vaihtoehdon. Valikoimamme sisältää myös kattopaneeleja useassa eri värissä, niin puolikiiltävänä kuin mattapintaisenakin.
Seinäpaneelien asennus
Seinäpaneeleja on hyvä säilyttää vähintään 48 h samassa lämpötilassa kuin mikä tulee olemaan asennuksen aikainen lämpötila, jotta puu pääsee rauhassa sopeutumaan huoneen lämpötilaan. Paneelin asennus aloitetaan siivoamalla seinän vierusta ja sen lähistö irtaimistosta. Seuraavaksi poistetaan jalka- ja kattolistat sekä suojataan paneloitavaa aluetta ympäröivä lattia suojamuovilla.
Vaakapanelointi voidaan kiinnittää puurunkoiseen seinään suoraan, kun taas pystypanelointi vaatii alleen vaakarimoituksen. Alusrimoitusta tarvitaan myös alustoissa, joihin ei voi naulata suoraan tai joissa seinäpintaa oikaistaan, kuten esimerkiksi betonisissa seinissä. Kosteissa tiloissa myös paneelin taustan täytyy päästä tuulettumaan. Tämä varmistetaan pystysuuntaisella ilmaraolla.
Puupaneloinnilla saat sisätiloihin kaunista, luonnollista ja lämmintä jälkeä.
Piilonaulaus on siistein tapa kiinnittää seinäpaneelit paikoilleen. Tätä kiinnitystapaa käyttäessä urospontin päältä lyödään naula vinoon ja loppu saatetaan valmiiksi tuurnalla, jotta puun pinta ei pääse vahingoittumaan. Paneelikiinnikkeet asetetaan pontin huullokseen ja naulataan alustaansa kiinni. Kun seuraava lauta asennetaan paikalleen, kiinnike jää näkymättömiin paneelin alle. Kiinnikkeen uran leveyden täytyy vastata paneelin huulloksen vahvuutta, jotta paneloinnista tulee luja ja liikkumaton.
Läpileikkauskuva paneelista.
Puolipaneeli kiinnitetään joko suoraan alustaansa tai siihen tehdään korotusrimoitus riippuen siitä, kuinka vahvalta puolipaneelin haluaa näyttävän. Vahva, jopa yli 100 mm:n alusta muodostaa hyllyn tai laskutason puolipaneloinnin päälle, jota lisäksi voidaan halutessa leventää otsalaudalla.
Sisäkaton panelointi
Kodin suurista pinnoista sisäkatto vaikuttaa eniten huoneen tilan ja avaruuden tuntuun. Kun sille halutaan arvokkuutta ja näyttävyyttä, paras materiaali sen verhoiluun on laadukas ja ilmeeltään arvokas puupaneeli. Kattopaneelit asennetaan yleensä siten, että ikkunoista tuleva päivänvalo pääsee lankeamaan lautojen pituussuuntaan. Aivan kuten seinäpaneelien kanssa, kattopaneelit kannattaa tuoda huoneeseen pari päivää ennen asennusta, jotta niiden lämpötila ehtii tasaantua samalle tasolle huoneen lämpötilan kanssa.
Löydät BAUHAUSin valikoimasta erilaiset kattopaneelit niin moderniin kuin perinteiseenkin makuun.
Jotta lopputuloksesta tulisi mahdollisimman siisti, täytyy heti ensimmäinen paneelirivi saada asennettua suoraan. Ei kannata luottaa siihen, että kattoa ympäröivät seinät ovat täsmälleen suorassa. Aloituslinja voidaan merkitä joko värilangalla tai ristilinjalaserilla. Jokaiseen reunaan jätetään elämisvaraa yksi millimetri yhtä metriä kohti.
Piilonaulaus on siistein tapa kiinnittää myös kattopaneelit. Valmistajan ohjeesta näkee, kumman pontin puolelta paneeli kannattaa naulata. Tämä ohje myös määrää, kumpi pontti edellä katto etenee.
Sisäkaton panelointi vaatii yleensä kahden henkilön työpanoksen. Kaveri kannattaa ottaa avuksi, sillä kahteen pekkaan pitkän paneelin pontin saa työnnettyä koko matkalta pohjaan asti. Jaot on hyvä tehdä siten, etteivät jatkoskohdat asetu vierekkäin rinnakkaisilla riveillä.
Remontoi kotiasi BAUHAUSin materiaaleilla ja vinkeillä
Toisin kuin ennen, tänä päivänä paneeleja on saatavana niin monessa ilmeessä ja värissä, että niitä asentamalla voi täydentää kotia kuin kotia, sisustuksen tyylisuunnasta riippumatta. Paneelien värihaitari vaihtelee valkoisesta ja vaaleanharmaasta aina ruskean ja harmaan eri sävyihin sekä tummanruskeaan ja tummemman harmaaseen. BAUHAUSista löydät vaivatta täsmälleen omaan sisustusmakuusi sopivat paneelit.
Oletko suunnitellut seinä- tai kattopaneelien asentamisen lisäksi myös lattioiden uusimista? BAUHAUSin artikkelista ”Ohje parkettilattian asennukseen” saat hyödyllisiä asennusvinkkejä, mikäli olet päättänyt asentaa kotiisi luonnonkauniin, kestävän ja kodin arvoa nostavan parkettilattian. Artikkelimme ”Laminaatin asennus” puolestaan perehdyttää hinnaltaan edullisemman laminaattilattian asennuksen saloihin. Paneelien lisäksi löydät BAUHAUSista myös laadukkaat parketit ja laminaatit, jotka voit valita kätevästi paneelien ja kotisi sisustuksen kanssa yhteensopivista värisävyistä.
Paneelit Katso kaikki »
Espoo | Valitse Valittu |
---|---|
Rusthollarinkatu 6 02270 Espoo 020 6300 830 |
Ma - Pe 8:00 - 20:00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.espoo@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
Lahti | Valitse Valittu |
---|---|
Simolanmutka 5 15680 Lahti 020 6300 850 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.lahti@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
Oulu | Valitse Valittu |
---|---|
Kaakkurinkulma 2 90410 Oulu 020 6300 840 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.oulu@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
Tampere | Valitse Valittu |
---|---|
Palmrothintie 4 33950 Pirkkala 020 6300 820 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.tampere@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
Turku | Valitse Valittu |
---|---|
Kuloistentie 1 21280 Raisio 020 6300 810 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.turku@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |
Vantaa | Valitse Valittu |
---|---|
Tammiston kauppatie 19 01510 Vantaa 020 6300 800 |
Ma - Pe 8.00 - 20.00 La 9.00 - 18.00 Su 10.00 - 18.00 |
info.vantaa@bauhaus.fi | |
Ajo-ohjeet | Lisätietoja |