Puutyöt kaikenikäisille

Puutyöt ovat harraste, joka tarjoaa mielekästä tekemistä aivan kaikille, lapsesta vaariin. Puutöiden pariin voi ryhtyä jo nuorellakin iällä, kunhan etenkin puukon käyttöön saa riittävästi opastusta töissä alkuun pääsemiseksi. Kun kyseessä ovat puutyöt kaikenikäisille, ne voivat käsittää niin helpompia kuin vaativampiakin puutöitä riippuen siitä, miten paljon puutöiden parissa on tullut vietettyä aikaa. Monille puutöiden tekemiseen tutustuneille siitä on tullut lempiharrastus, joka voi jatkua jopa läpi koko elämän. Puutöiden pariin voi kuitenkin ryhtyä kypsemmälläkin iällä, ja liikkeelle kannattaa nikkaroijan iästä riippumatta lähteä aina helpommista puutöistä.

Käsistään kätevä, puutöihin jo syvemmin perehtynyt voi rakentaa omin käsin jopa kokonaisia huonekaluja tai vaikkapa kesäkauden aikana jokaista perheenjäsentä taatusti ilahduttavat terassikalusteet. Lisäksi puutöiden parissa jo pidempään viihtynyt voi nikkaroida kotiaan koristamaan vaikkapa kauniit koristelistat. Vaikka itse tehdyt koristelistat kuuluvatkin enemmän aikaa ja vaivaa vaativiin projekteihin, lopputulos todella palkitsee, ja mielikuvitusta suunnittelutyössä käyttämällä kodin pintoja täydentämään ja koristamaan saa taatusti uniikkeja listoja, jollaisia ei kaupasta löydy.

Muita suosittuja kotona nikkaroitavia puutöitä ovat muun muassa erilaiset hyllyt, kaapit ja jakkarat. Itse tekemällä saa aikaan uniikkeja kalusteita, jotka muistuttavat rakkaasta harrastuksesta läpi vuosien ja ilahduttavat jokaista perheenjäsentä tarjoamillaan käytännön hyödyillä päivittäisessä käytössä. BAUHAUSin artikkelista ”Rakenna työpöytä tai hylly” löydät koko joukon hyödyllisiä vinkkejä, joiden avulla pääset mukavasti alkuun erilaisten hyllyjen tai uuden työpöydän nikkaroinnissa. Laadukasta puutavaraa valitsemalla ja oikeita työkaluja käyttämällä voit varmistua mahdollisimman näyttävästä ja kestävästä lopputuloksesta. BAUHAUSista löydät kaiken tämän tulevien puutyöprojektiesi onnistumisen varmistamiseksi.

Helppoja puutöitä

Moni suosii helppoja puutöitä, ja niistä myös kannattaa lähteä aina liikkeelle, jos harrastus on itselle uusi tuttavuus. Helppoihin puutöihin lukeutuvat muun muassa kodin hyötykäyttöön tulevat pienempikokoiset puutyöt, kuten esimerkiksi keittiössä hyödylliset voiveitset, kauhat, pannunaluset, tarjottimet ja leikkuulaudat. Näissä pienissä puutöissä palkitsevinta on se, että valmiin tuotoksen voi joko lakata tai maalata sen mukaan, millainen ilme miellyttää eniten omaa silmää. Hyötykäytössä olevia puutöitä on ilo sekä käyttää että katsella arjessa, päivästä toiseen.

Myös naulakot, saunakiulu ja -kauha sekä lehtiteline kuuluvat suosittuihin, vaatimustasoltaan helpompiin puutöihin. Edellä mainittujen puutöiden lisäksi myös nämä hyödykkeet tuovat sekä helpotusta arkisiin rutiineihin että iloa silmälle. Eteisessä sisään tulijat tervetulleiksi toivottava naulakko osuu silmään joka kerta takkia ripustaessa, kun taas lehtitelineestä lehteä ottaessa palautuu helposti mieleen nikkaroinnin parissa vietetyt viihdyttävät tunnit. Saunan löylyistä puolestaan on mukavampi nauttia itsetehtyä kiulua ja kauhaa käyttämällä.

Muita helppoja, kooltaan pieniä puutöitä ovat muun muassa avainrenkaat, jotka ovat tarpeellisia aivan jokaisessa kodissa. Avainnippuun ripustettavaan, omatekoiseen puiseen avaimenperään voi esimerkiksi kolvata polttokuvion, kuten nimikirjaimet tai rakkaan lemmikin kuvan. Myös puutarhakoristeet ovat helppoja puutöitä, joista harrastuksen voi hyvin aloittaa. Puutarhakoristeiden suunnittelussa, muotoilussa ja viimeistelyssä voi päästää luovuuden vapaasti valloilleen, ja lopputuloksena saa palkinnoksi pihaa, parveketta, terassia tai puutarhaa kesä- ja syyskauden ajan kauniisti koristavia käsitöitä.

Kun puutyöt alkavat luistaa, voit kokeilla pesäpöntön rakentamista muurarimehiläisille.

Myös lapset voivat nauttia suuresti helppojen puutöiden tekemisestä. Yksi helpoimmasta päästä olevista lasten puutöistä ovat jokaiselle lapselle mieluisat rakennuspalikat. Pieniä palikoita voi tehdä yhden kerrallaan, ja jokaisen valmistuvan palikan voi halutessaan maalata eri värillä. Palikat tarjoavat mieluisaa ajanvietettä pitkäksi aikaa, kestäen vieläpä isältä pojalle. Puutöihin jo hieman enemmän perehtynyt lapsi voi suunnitella ja valmistaa vaikkapa puisen leikkiauton tai jopa veteen laskettavan pienen puisen veneen, jonka voi pintakäsitellä vedenkestäväksi. Myös kesäaikana pihaleikeissä pieniä leikkijöitä hauskuuttavat puujalat ovat suhteellisen helpot valmistaa, joskin kokonsa puolesta niiden nikkarointiin tarvitsee aikuisen apua.

Minkä nuorena oppii, niin sen vanhana taitaa.

Mistä puuta puutöihin?

BAUHAUSista löydät puutöihin tarvitsemasi puutavaran kattavasta valikoimasta. Valikoima tarjoaa niin käsittelemätöntä kuin käsiteltyä puuta monessa eri leveydessä, useiden eri puulajien joukosta. Höylätty puutavara sopii erinomaisesti monien erilaisten puutöiden tekemiseen, ja sisustuspuutavarasta voi loihtia kotiin monia kauniita sisustusratkaisuja, kuten vaikkapa ihka uuden ruokapöydän, joka on välttämätön huonekalu jokaisessa kodissa.

Lorem IpsumLorem Ipsum

Saat kaikkiin puutyöprojekteihisi helposti kerralla kaiken tarvittavan myös BAUHAUS-tavaratalojen puutavaraosastolta

Mitä tarvitset omaan puuverstaaseen?

Oman puuverstaan voi perustaa yhtä hyvin niin ulkovajaan tai autotallin nurkkaan kuin varaamalla harrastukseen yhden kodin huoneista. Mikäli verstas perustetaan kodin sisätiloihin, huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että lattia tulee hyvin suojatuksi niin itse nikkaroinnin kuin hionnan ja valmiiden tuotosten maalauksen aikana. BAUHAUSista löydät lattioiden ja huonekalujen peittämiseen erilaiset suojausmateriaalit, kuten suojapahvit ja suojapeitteet.

Lorem IpsumLorem Ipsum

Jos kotoa ei löydy sopivaa tilaa puuverstaalle, voit rakentaa verstaan erilliseen pihavajaan.

Puuverstaasta on hyvä löytyä erilaisia säilytysratkaisuja, kuten työkalujen säilyttämisessä kätevät laatikot ja työkalupakit. Lisäksi verstaassa on hyötyä hyllyistä, joilla voi säilyttää kooltaan suurempia tykötarpeita. Itse nikkaroitu hylly verstaan seinässä on erinomainen lisä, ja halutessaan sellaisen voi nikkaroida omassa verstaassa heti alkajaisiksi, kun verstas on pystytetty. Verstaasta tai sen läheisyydestä on hyvä löytyä myös siivousvälineitä, jotta sahanpurut ja hiontapöly on vaivaton puhdistaa nikkarointihetken päätyttyä. Siistissä verstaassa on ilo työskennellä ja kun paikat tulee siivonneeksi joka kerta, verstaaseen on aina mukava palata ahertamaan.

Kotiverstaaseen kannattaa hankkia vähintäänkin puutöissä tarvittavat perustyökalut. Näihin kuuluvat saha, vasara, hohtimet, erilaiset ruuvimeisselit, naulat ja ruuvit, timpurinkynä, mitta, suorakulmain sekä ruuvipuristin. Työkaluja käyttäessä on aina tärkeä muistaa noudattaa varovaisuutta. Nämä ja monet muut työkalut hankit näppärästi BAUHAUSista.

Timpurin ja kirvesmiehen top 10 -työkalut

Ammattimaisten kirvesmiestöiden sujuvuus taataan laadukkailla työkaluilla, joiden joukosta löytyy omansa jokaiseen tarvittavaan askareeseen. Tehokas akkuporakone ja laadukas pistosaha ovat jokaisen timpurin työkalukaapin perustavanlaatuisia kulmakiviä. Porakoneeseen on hyvä olla saatavilla erilaisia poranteriä ja pistosahaan erilaisia teriä, joista voi valita sopivan jokaisen käyttökohteen mukaan. Jiirisirkkeli on sekin jokaiselle kirvesmiehelle hyödyllinen apulainen, joka varmistaa optimaalisesti onnistuneet katkaisutyöt.

Edellä mainittujen sähkötyökalujen lisäksi timpurin ja kirvesmiehen tämän päivän tärkeimpiin sähkötyökaluihin kuuluu ehdottomasti nopeakäyttöinen monitoimityökalu nimeltään multi-cutter. Tähän monipuoliseen koneeseen on saatavilla monenlaisia teriä, minkä ansiosta sillä voi sekä leikata että hioa useimpia materiaaleja, minkä lisäksi se yltää vaivatta työstämään myös vaikeampipääsyisiä paikkoja.

Lorem IpsumLorem Ipsum

Laadukkaat työvälineet tekevät puutöistä hauskoja.

Tehokkaat työkalut  Katso kaikki »

Näiden neljän sähkötyökalun lisäksi timpurin ja kirvesmiehen top 10 -työkaluihin on ehdottomasti sisällytettävä kuusi käsityökalua. Mattoveitsi ja käsisaha palvelevat monissa erilaisissa katkaisutöissä, kun taas mittatikku on välttämätön tarkkojen mittojen varmistamiseksi. Timpurinkynällä voi tehdä kätevästi merkinnät eri materiaaleihin mittojen ottamisen jälkeen. Ruuvilajitelma erikokoisilla ruuveilla on sekin ehdoton täydennys jokaiseen työkalupakkiin, kuten myös näköä ja kuuloa suojaavat suojalasit ja korvatulpat. Kotinikkarin työkalutarpeiden lisäksi BAUHAUS kattaa laajalla valikoimallaan myös timpurin ja kirvesmiehen työkalut sekä työkalupakit, kuten myös suojavarusteet, joiden tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Mikäli timpurin puuhat ovat lähellä sydäntäsi, tai vaihtoehtoisesti haluat kehittyä timpurin taidoissasi, erilaiset kodin nikkarointipuuhat ovat suhteellisen helposti opittavissa. Esimerkiksi oman terassin rakentaminen on projekti, joka onnistuu vasta-alkajaltakin, kunhan vain noudattaa tärkeimpiä ohjeita ja malttaa myös varata projektille riittävästi aikaa. Jos vaikkapa uuden terassin rakentaminen kuuluu omiin haaveisiin ja suunnitelmiin, BAUHAUSin artikkelista ”Terassin rakentaminen – DIY-terassi kesää varten” löydät terassin rakennusvinkkejä tarvikehankkinasta ja puuvalinnasta lähtien aina perustuksen, rungon, laudoituksen ja portaiden rakentamiseen.

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

BAUHAUS Espoo

Rusthollarinkatu 6
02270 Espoo

020 6300 830 (pvm/mpm)
info.espoo@bauhaus.fi

Ma - Pe 7.00 - 21.00
La 9.00 - 18.00
Su 10.00 - 18.00

Poikkeavat aukioloajat ja lisätiedot

Tutustu myös levynleikkauspalveluumme

Helpota omaa työtaakkaasi - sahauta ostamasi levy tai taso oikeaan mittaan ja muotoon tavaratalossa! Hyödynnä loistava sahauspalvelumme ja anna ammattilaisten sahata tavarataloistamme ostettu levytavarasi haluamiisi mittoihin!