Kalusteiden maalaus

Kalusteiden maalaus on nopea ja vaivaton tapa piristää kodin sisustuksen ilmettä. Sama pätee myös silloin, kun kyseessä ovat terassikalusteet ja ulkokalusteet. Onpa kyseessä sitten sisä- tai ulkotiloissa käytettävät kalusteet, ennen kalusteiden maalaamisen aloittamista on hyvä pohtia sitä, mikä värivalinta sopisi saumattomasti kodin muuhun sisustukseen tai pihakalusteiden ympäristöön. Kun maali on valittu, koemaalaamalla pienen alueen esimerkiksi kalusteen pohjasta saa kätevästi tarkan käsityksen siitä, miltä lopputulos tulee näyttämään. Näin toimimalla voi varmimmin välttyä mahdollisilta pettymyksiltä, sillä maalit voivat näyttää hyvinkin erilaisilta erilaisissa materiaaleissa.

Terassikalusteet voivat parhaimmillaan tehdä terassista viihtyisän keitaan kesäkauden ajaksi. Tästä syystä on tärkeää, että terassille sijoitetut kalusteet miellyttävät silmää, jolloin terassille on mukavampi suunnata viettämään vapaa-aikaa kerta toisensa jälkeen. Terassikalusteiden maalaamisen avulla kalusteista voi saada täsmälleen omiin mieltymyksiin sopivat, minkä lisäksi kalusteisiin saa maalaamalla varsin kätevästi uuden, raikkaan ilmeen. BAUHAUSin kattavasta valikoimasta löydät kaikki tarvitsemasi maalit ja tarvikkeet uuden ulkonäön saamiseksi vanhoihin terassi- ja ulkokalusteisiin.

Terassikalusteiden maalaus valkoiseksi

Jos olet kyllästynyt terassikalusteidesi nykyiseen väriin tai jos kadut hankkimiesi kalusteiden väritystä, terassikalusteiden maalaus onnistuu suhteellisen vaivattomasti. Maalaamalla saat näppärästi kalusteisiin täsmälleen haluamasi värisävyn. Väriltään valkoisten terassikalusteiden suosio kasvaa jatkuvasti, joten terassikalusteiden maalaus valkoiseksi on tänä päivänä hyvin yleistä. Valkoinen väri tuo puunvärisiin tai sitä tummempiin kalusteisiin aimo annoksen kepeyttä ja raikkautta, minkä lisäksi valkoiset terassikalusteet muuttavat ilmeellään koko terassin ympäristöineen. Valkoista väriä voi halutessaan toistaa myös terassin muussa sisustuksessa tai vaihtoehtoisesti yhdistää tummempiin sävyihin.

Terassikalusteiden maalauksessa kannattaa ottaa huomioon se, että painekyllästetyn puun eli kestopuun maalaus valkoiseksi – tai muun väriseksi – kannattaa tehdä heti, kun se on mahdollista. Tämä siitä syystä, että auringonpaiste rikkoo painekyllästetyn puun pintarakenteen, mikäli materiaali on pitkään maalaamatta. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli terassikalusteet on valmistettu kestopuusta, ne kannattaa maalata heti uutena. Maalaamista voi toki yrittää myöhemminkin, mutta siinä tapauksessa materiaali vaatii huolellisen ja perusteellisen hiomisen, jotta maali voi tarttua pintaan kunnolla sekä imeytyä puuhun optimaalisesti.

Ulkokalusteiden maalaus

Kun aikeissa on maalata terassille sijoitettujen kalusteiden sijaan taivasalle sijoitetut ulkokalusteet, maalaamiseen pätee muuten samat säännöt kuin terassikalusteiden kohdalla lukuun ottamatta sitä seikkaa, että maalin kannattaa olla säänkestävä. Tämä etenkin siinä tapauksessa, jos kalusteita säilytetään ulkona ympäri vuoden. Pihakalusteiden maalaus ja puisten puutarhakalusteiden maalaus tuo kalusteisiin miellyttävän, uuden ilmeen, josta voi nauttia joka kerta pihamaalla aikaa vietettäessä.

Ennen terassi- tai ulkokalusteiden maalauspuuhiin ryhtymistä on syytä muistaa, että paras maalaussää on lämmin, poutapilvinen sää + 15–20 °C:n lämpötilassa. Yölämpötilan puolestaan on hyvä olla vähintään + 10 astetta, jotta maali kuivuu riittävästi yön aikana. Kalusteita ei kannata maalata sadepäivinä eikä suorassa auringonpaisteessa. Mikäli ilman lämpötila poikkeaa suosituslämpötilasta, maalin kuivumiseen kuluva aika pitenee huomattavasti. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kalusteiden maalaus on hyvä tehdä joko touko-, kesä- tai syyskuussa. Maalattavan kalustepinnan tulee myös olla kuiva ja lämmin, mutta ei liian kuuma. 

Vesiohenteinen Kalustemaali Teknos Futura Aqua 20 sopii niin ulko- kuin sisäkalusteiden maalaukseen.

Sekä terassi- että ulkokalusteiden ollessa kyseessä maalaus onnistuu varmemmin, kun käytössä on kunnon pensseli sekä tarkoitukseen sopiva laadukas maali. Kalusteiden maalaamiseen suositellaan hankittavaksi kaksi erilaista pensseliä – leveämpi suuremmille pinnoille ja kapeampi pienempien yksityiskohtien ja hankalapääsyisten paikkojen maalaukseen. Erikokoiset laadukkaat pensselit löydät vaivatta BAUHAUSin monipuolisesta valikoimasta.

Työvälineet maalaukseen  Katso kaikki »

Kalusteiden pohjakäsittely

Ennen ulko- tai terassikalusteiden maalausta tulee ottaa huomioon, että kalusteet ovat suojatussa tilassa, jossa on riittävästi tilaa maalaamiseen. Maalausympäristö puolestaan kannattaa suojata suojapaperilla. Kalusteiden työstäminen käy helpommin ja ergonomisemmin, jos kaluste nostetaan työpukin päälle. Kalusteista kannattaa aina ensiksi puhdistaa pois kaikki lika ja pöly kalusteet pesemällä, minkä lisäksi kalusteet voidaan myös käsitellä homeenpoistoaineella. Mikäli kalusteissa on jo entuudestaan maalipinta, vanha ja hilseilevä maali tulee hioa ennen maalaamista. Hiominen on tärkeää myös maalaamattomille kalusteille, ja se kannattaa tehdä hiomapaperilla, jonka karkeus on 120–150. Maalaamattomalle kalusteelle riittää kevyempi hionta.

Hiomakoneella vanhan lakan tai maalipinnan poistaminen sujuu vaivattomasti. Löydät BAUHAUSin valikoimasta laadukkaat hiomakoneet Boschilta ja monilta muilta merkeiltä.

Hionnan jälkeinen pohjakäsittelyvaihe ulko- ja terassikalusteille on pohjamaalin levittäminen, ja sitä riittää yksi kerros. Pohjamaali ohennetaan vedellä pohjamaalin käyttöohjeen mukaisesti. Pohjamaalauksen jälkeen on hyvä tarkistaa, onko puukaluste mahdollisesti saanut kolhuja pintaansa. Jos näin on, kolhut kannattaa kitata ennen pintamaalausta. Kitti levitetään kolhuihin lastan avulla, ja kitatut kohdat hiotaan hiomapaperilla kitin kuivuttua. Yleisesti ottaen pintamaalin levitykseen pääsee jo muutaman tunnin kuluttua kittauksesta. Tarvikkeet hiontaan ja kittaukseen hankit kätevimmin BAUHAUSista. Seuraavaksi kerromme, mikä maali kalusteille kannattaa valita ja miten maalata kalusteet.

Ulkomaali kalusteiden maalaamiseen

Terassi- tai ulkokalusteiden maalaukseen sopii ulkokäyttöön sopimaan suunniteltu kalustemaali. Maalia valitessa kannattaa tutustua huolella maalien tarkkoihin tuotetietoihin, jotta niiden sopivuudesta voidaan varmistua. Jos kyseessä ovat ulkotiloissa ympäri vuoden säilytettävät kalusteet, niille on erityisen tärkeää valita säänkestävä maali. On myös syytä huomioida, ettei valmiiksi öljyttyjen terassi- ja ulkokalusteiden maalausta suositella, vaan ne kannattaa mieluummin käsitellä uudella öljykerroksella tasaisemman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Oletpa aikeissa maalata tai öljytä katetulle terassille tai avoimelle pihamaalle sijoitettuja kalusteita, erilaiset kalustemaalit ja kalusteöljyt löydät kätevästi BAUHAUSista.

Ulkokalusteiden maalaukseen  Katso kaikki »

Miten maalata kalusteet?

Maali kannattaa sekoittaa aina huolellisesti sekä ennen maalaukseen ryhtymistä että säännöllisin väliajoin maalauksen aikana. Tämä siitä syystä, että maalin sisältämät väripigmentit painuvat helposti maalipurkin pohjalle. Maalia voidaan käyttää sellaisenaan, mutta myös kalustemaalien sävyttäminen on mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä, että valkoiseen maaliin lisätään väripigmenttiä halutun värisävyn aikaansaamiseksi.

Helppokäyttöinen, puolihimmeä Kalustemaali Tikkurila Empire on sävytettävissä myös verkkokaupassa.

Sekä valmiilla maalilla että sävytetyllä kalustemaalilla maalatessa on hyvä huomioida, että maalattava pinta voi tarvita useampia käsittelykertoja. Maalipinnan on kuitenkin hyvä kuivua kunnolla ennen uuden maalikerroksen levittämistä. Maalia on hyvä levittää riittävästi, jotta se tasoittuu kunnolla, ja maalata kannattaa puun syiden mukaisesti pitkillä, yhdensuuntaisilla vedoilla. Mahdolliset valumat kannattaa poistaa siveltimellä nopeasti maalattavalta pinnalta. Pintamaalin kuivuminen riippuu sekä ympäröivistä sääolosuhteista että maalin sideaineen ominaisuuksista, mutta yleisesti ottaen toisen maalikerroksen voi maalata muutaman tunnin kuluttua ensimmäisestä maalauskerrasta. Kalusteen voi yleensä ottaa käyttöön jo maalausta seuraavana päivänä. Maaleja ja pensseleitä hankkiessasi pidäthän mielessä, että niiden lisäksi löydät BAUHAUSista myös maalarin suojavarusteet.

Suojaa roiskeilta  Katso kaikki »

Mikä on kalustemaalin ja seinämaalin ero?

Kalusteiden maalaamiseen suositellaan aina käytettäväksi kalustemaalia ja seinän maalaukseen puolestaan seinämaalia. Tälle on olemassa selkeä syy, sillä seinämaali ei kestä samanlaista kulutusta kuin kalustemaali. Koska kalusteissa istutaan ja niiden päälle laitetaan tavaroita, maalin iskunkestävyys ja hankauksen kestävyys ovat äärimmäisen tärkeitä ominaisuuksia. Ja juuri nämä ominaisuudet löytyvät kalustemaalista.

Entä suojaako maali pihakalusteita, jos kalusteille valitaan seinämaali? Koska seinämaali on suunniteltu käytettäväksi kalustemaalia huokoisemmalle pinnalle, se ei palvele kalusteissa kalustemaalin veroisesti, eikä pysty tarjoamaan tarvittavaa suojaa. Jos siis olet pohtinut, mihin kalustemaalia voi käyttää tai vastaavasti seinämaalia, molempia niistä kannattaa aina käyttää niille tarkoitettuihin kohteisiin.

Oletko mahdollisesti suunnitellut laittavasi kerralla kuntoon sekä terassikalusteet että itse terassin? Siinä tapauksessa saat hyviä vinkkejä BAUHAUSin artikkelista ”Ohjeet terassin käsittelyyn”.

Tarvitsetko sävytetyn maalin nopeasti?

Verkkokaupan maalin sävytys -palvelu auttaa sinua täydellisen maalisävyn löytämisessä, jotta jokainen maalauskerta sujuisi sulavasti.